Joulupukki

Lapsille Mr Joulupukki on MUST. Joulupukki on yhtä kuin lahjat. 

Joulupukin kausiluonteinen työ saattaa houkutella keikoille myös epäpäteviä edustajia. Ellei peräti huonoja...
Tässä on yksi tarina kaukaa 70 -luvulta.

Joulupukin rekrytointi oli isän vastuulla. Virkaa oli edellisinä vuosina toimittanut kuka milloinkin. Tänä vuonna oli sovittu, että lahjat tulisi jakamaan isän työkaveri.

Kolmen, neljän aikaan alkoi hämärtää.
- Milloin se joulupukki tulee, kyselivät lapset.
Lasten jännityksellä ei ole määrää, kun on jouluaatto.

Kitinän äityessä sietämättömäksi, isä lähti hakemaan pukkia. Pian auto palasi pihaan ja jännitys senkun kasvoi. Joulupukki! 

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen ovelta kuului kova koputus. Oven takaa kuului myös outoja naurunremahduksia ja örinää.
Ja kyllä vain, oven takana seisoi itse joulupukki, ison lahjasäkin kanssa. Mikä riemu.

Joulupukki horjahteli ja huitoi kepillään. Isä joutui tukemaan joulupukkia käsipuolesta, kun ”pukki on jo niin vanha”. Oikeasti joulupukkia esittävä työkaveri oli ehtinyt nautiskella jouluglögejä päivän aikana niin mittavan määrän, että pystyssä pysyminen tuotti suuria vaikeuksia. 
Joulupukki rojahti vaivalloisesti nojatuoliin. Pukilla oli kummallinen naamari, jonka silmäreiät näyttivät olevan jossain ohimolla. Pumpulinnäköistä partaa oli vain toisella poskella. Valtava paksu karvareuhka tosin peitti armollisesti suurimman osan kasvoja. Tällä joulupukilla ei ollut edes tonttuhattua, punanutusta puhumattakaan.

Se ei haitannut pennin vertaa, kun lasten katse osui pullottavaan lahjasäkkiin. Pussi aukaistiin. Joulupukin löhötessä ja päästellessä kummallisia ääniä, isä ja äiti jakoivat lahjat. Nopeasti.

Kun pussi oli tyhjä, piti pukki saada nostettua ylös nojatuolista, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Yhteisvoimin ponnistaen äiti ja isä saivat kannettua joulupukin ovesta ulos. Lapset vilkuttivat iloisesti ja joulun pääohjelmanumero oli saatu suorittettua.