keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tavaramerkki on tavaran merkki

Asiakkailta tullut palaute on kuultu. Nallukan rekisteröity tavaramerkki löytyy ensi talvena rukkasen sisältä. Handmade in Finland, of course.



Tosin näin mullistava uudistus vaati suuria ponnistuksia Nallukan tuotantotiimiltä. Koska valmisteltava asia oli laaja ja merkittävä ja sillä arvioidaan olevan huomattavia yhteiskunnallisia, hallinnollisia, taloudellisia tai ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia, asetettiin komitea miettimään asiaa.
Komitea joutui pyytämään lausuntoja monilta eri alojen asiantuntijoilta. Asiassa konsultoitiin jopa filosofi Hikka Pemasta, mutta ratkaisua ei löytynyt Kirjavasta kirjastakaan. Ongelma näytti siirtyvän hamaan tulevaisuuteen. Silloin olisi liian myöhäistä. Sitä paitsi asian vaikutukset kansantalouteen olivat huomattavat.
Oli pakko lennättää monikymmenpäinen delegaatio Leville. Tiimi vietti palaverissa 7 päivää ja 6 yötä, työskennellen fyysisten ja psyykkisten voimiensa äärirajoilla. Laskettelu, kylpeminen, illalliset, lounaat, monotanssit ja poroajelu oli jätettävä minimiin, koska neuvottelut veivät viikosta kokonaista kaksi tuntia.
Nämä ankarat ponnistelut johtivat kuitenkin kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Tiimi sai aikaan päätöksen, että merkki kiinnitetään vastedes vuoriin, rukkasen sisäpuolelle. Se, onko se vasen vai oikea "käsi", jäi vielä ratkaisematta...

Tämä tarina on mielikuvituksen tuotetta... Paitsi merkin osalta.