tiistai 31. maaliskuuta 2015

Nallukan lastenvaatemallisto?

Valokuvauksellinen malli on nimeltään Hilma ja hän on 1v. 

Kenties joku kaunis päivä saamme kauppoihin oman, kotimaisen Nallukka -lastenvaatemalliston...


Onneksi olkoon!
Salpauksen opiskelija Tiina Kuisma teki lopputyönsä suunnitellen lastenvaatteita, inspiraation lähteenä hänellä oli Nallukka.

Tiinan ansioluetteloon lisätään tänä keväänä käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto (yksilölliset vaatteet), artesaani.


"Haluan tehdä vaatteita lapsille, koska mielestäni lasten vaatteet ovat todella söpöjä. Halusin valmistaa yksinkertaisia, värikkäitä vaatteita mukavasta materiaalista", sanoo Tiina.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Nallukan Kuudes tarina

Kuinka ollakaan, Nallukan Viidennen tarinan jälkeen ilmestyy Kuudes.



Nallukka ja Siiri saavat vieraan, kivan kaverin naapurista. Pertti tuo mukanaan uuden lelunsa. Hieno nukke kiinnostaa Siiriä, mutta Pertti ei anna Siirin edes katsoa saati koskea leluun.
Tämäkös tyttöä harmittaa. Tytön itsehillintä pettää totaalisesti ja hän ottaakin oikeuden omiin käsiinsä.
Seuraukset saattaisivat olla katastrofaaliset... ellei?

Nallukka katsoo tapahtumia nalleperspektiivistä ja kertoo jälleen tutun tarinan. Hän ei moralisoi eikä edes yritä antaa neuvoja.
Kuinka teidän perheessä
riita-asiat hoidetaan?

"Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."
Eino Leino

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joululahjasi, ole hyvä!



Nallukka haluaa antaa Sinulle joululahjan.
Pitkien pyhien ajankuluksi voit ladata Elisa Kirjasta älylaitteellesi 
Nallukan Neljännen tarinan ja äänikirjan veloituksetta.
Tarjous on voimassa 23.12.2014 – 6.1.2015.
Voit lahjoittaa sen edelleen kavereillesi.
https://kirja.elisa.fi/aanikirja/nallukka-neljas-tarina
Nallukka ja Kustantaja Kvaliti toivottavat sinulle
hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!




Nallukan Neljännessä tarinassa Nallukka ja Siiri lähtevät äidin kanssa ostoksille. Juhlapyhän tungoksessa paineet kasvavat sekä äidillä että Siirillä. Kaiken kukkuraksi hyllystä tarttuu värikäs karamelli Siirin käteen ja aiheuttaa kaamean selkkauksen kassalla. Kuka selviää voittajana tahtojen taistelussa?




Ohjeet kirjan lataamiseen https://kirja.elisa.fi/tietoa-palvelusta
www.nallukka.fi
Nallukalta on ilmestynyt viisi tarinaa.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kierrätystä: vanhoille farkuille uusi elämä


Olipa kerran tyttö, jolla oli sopivat ja mukavat lempifarkut. Ikävä kyllä, ne alkoivat olla jo kovin risaiset. Reikiä oli paikattu moneen kertaan, mutta silti housut repesivät vähän väliä, sieltä sun täältä.
Tyttö oli kuullut kuuluisasta räätälistä, Nallukasta, joka varmasti osaisi korjata housut uuteen uskoon.
- Kyllä vain, minä teen sinulle housut, Nallukka lupasi rehvakkaasti.


Viikon päästä tyttö meni käymään Nallukka -räätälin työpajalla.
-Kuule, housut olivat niin tuhannen päreinä, että ei niistä tule housuja, Nallukka sanoi. - Teen niistä housujen sijaan takin.
Tyttö oli aivan riemuissaan. Takki olisi vieläkin parempi kuin housut.



Nallukka leikkasi ja ompeli, mittaili ja suunnitteli, sommitteli ja tuumaili.











Viikon päästä tyttö meni jälleen Nallukan pajalle odottavin mielin. Farkkutakki olisi unelmien täyttymys.





- Kuule, olen kovin pahoillani, mutta ei tullut takkiakaan tästä kankaasta, Nallukka virkkoi, - mutta älä sure, tein sinulle jotain paljon parempaa. Ompelin sinulle upeat rukkaset! Ne lämmittävät sormiasi syksyn viimassa. Ihan kuin sinulla olisi kädet entisten housujesi taskussa, usko pois!








Hiukan epäillen tyttö pujotti kintaat käteensä. Karvavuori tuntui pehmeältä ja lämpimältä. Ja kyllä vain. Tyttö tunsi ne heti omakseen.

Tyttö kaappasi Nallukan kainaloonsa ja halasi tätä ainakin minuutin. - Kiitos Nallukka! 





tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tähän mennessä ilmestyneet Nallukat

Alla luettelo julkaistuista Nallukka -tarinoista
ISBN 9789525760002 Nallukka Ensimmäinen tarina Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606279 Nallukka Ensimmäinen tarina Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789526606422 Nallukka Ensimmäinen tarina Äänikirja Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760040 Nallukka Toinen tarina Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606286 Nallukka Toinen tarina Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789526606439 Nallukka Toinen tarina Äänikirja Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760095 Nallukka Kolmas tarina Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606293 Nallukka Kolmas tarina Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789526606262 Nallukka Kolmas tarina Äänikirja Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760132 Nallukka Neljäs tarina Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606309 Nallukka Neljäs Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789526606446 Nallukka Neljäs tarina Äänikirja Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760156 Nallukka Viides tarina Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606354 Nallukka Viides tarina Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760057 Teddy Första berättelsen, käännös Birgitta Könönen Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606316 Teddy Första berättelsen, käännös Birgitta Könönen Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760064 Teddy Andra berättelsen, käännös Birgitta Könönen Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606323 Teddy Andra berättelsen, käännös Birgitta Könönen Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760101 Teddy Tredje berättelsen, käännös Birgitta Könönen Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606330 Teddy Tredje berättelsen, käännös Birgitta Könönen Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760149 Teddy Fjärde berättelsen, käännös Birgitta Könönen Kustantaja Nallukka
ISBN 9789526606347 Teddy Fjärde berättelsen, käännös Birgitta Könönen Epub Kustantaja Kvaliti
ISBN 9789525760019 Pervaja istorija Miski , käännös Päivi Pesu Kustantaja Nallukka
ISBN 9789525760071 Mishka, vtoraya skazka, käännös Päivi Pesu Kustantaja Nallukka

ISBN 9789525760033 Kollukka nantti Konsimmainen entti korina tantti , käännös Sari A. Vainio, Kustantaja Nallukka
ISBN 9789525760088 Häjy Nallukka Ensimmäänen tarina, käännös Aimo Kotokorpi Kustantaja Nallukka
ISBN 9789525760118 Häjy Nallukka Toinenki tarina, käännös Aimo Kotokorpi Kustantaja Nallukka
ISBN 9789525760125 Vieäräleuka Nallukka Se ensimmäeine tarina, käännös Jukka Sairanen Kustantaja Nallukka


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kesän hunajasato tarkastelun alla


Nallukka on aivan kauhean huolissaan kesän hunajasadosta. Tarkastuskierros 2.7. Askolan Juornaankylässä Huhtasrinteen hunajatilalla osoitti huolen aiheelliseksi.

Viime päivien surkea sää vaikeuttaa mehiläisten työskentelyä. Lentäminen kun ei tahdo sujua alle 10 asteen lämpötilassa.
Sateella mehiläiset myös pysyttelevät mieluusti pesässään, mikä on varsin ymmärrettävää. Sateisina rokulipäivinä mehiläispesän porukat nautiskelevat varastoon keräämästään hunajasta itse, kippis ja kulaus!

Tämä vähän harmittaa meitä hunajan ystäviä. Jääkö meille talven varalle enää mitään...?







- Huhuu, mehiläiset! Säätiedotus lupaa loppuviikolle aurinkoista, kohta pääsette töihin. 



www.huhtasrinne.fi