keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Parkkipaikan jännitysnäytelmä


Kaupan paikoitusalue oli tupaten täynnä. Ainoa tyhjä parkkiruutu löytyi kaukaa pihan perältä. Paikka kahden auton välissä oli tosi ahdas.
Äiti väänteli rattia edestakaisin ja sai kuin saikin veivattua meidät koloon.
Oli hurjan vaikeaa päästä autosta ulos, koska ovi aukesi vain pienen pienelle rakoselle.

Nallukka –Neljäs tarina




Onko parkkiruutujen maalari se sama heppu, joka ompelee myös sovituskoppien verhot? Aina muutaman tuuman liian pieniksi?
Vaikka tavaratalojen ruudut ovat nykyään isompia ja pihassa saattaa olla jopa muutamia ns. perhepaikkoja, eivät ne koskaan ole tarpeeksi suuria.
- VARO sitä ovea!
- Joo, joo…

Olipa kerran kaksiovinen auto ja nelihenkinen perhe parkkipaikalla. Kun keitokseen lisätään tuulinen päivä, kiukkuinen kuopus, ehtivä esikoinen ja väsyneet vanhemmat, on soppa valmis.
Kukapa olisi arvannut, että ennen kuin perhe ehtii ryömiä pienestä kurttuisesta puntostaan pihalle, on viereiseen ruutuun ajanut tyylikäs herra punaisella avoautollaan.

Vaistoamatta vaaraa äiti kaivaa takapuoli pystyssä kiljuvaa lastaan takapenkin turvaistuimesta. Kuinka ollakaan, tuuli tarttuu leveään oveen ja viskaa sen vauhdilla auki, suoraan punaisen avoauton kylkeen.

Tällaiseen hetkeen sopii luonnehdinta: veretseisauttava. 
Äidin elämä vilahtaa filminauhana silmien edessä. Ensi reaktio on juosta karkuun niin nopeasti kuin turvonneilla jaloillaan pääsee. Mutta koska hän on aikuinen (ja punaisen auton omistaja istuu edelleen autossaan) äiti kääntyy kuljettajan puoleen avatakseen neuvottelut. Yhtä kaikki, parhaimmassakin tapauksessa lasten ja kenties lastenlastenkin tulevat joululahjat ovat mennyttä kalua…

Punaisen auton omistaja tarkistaa vahingot ja toteaa ne lähes olemattomiksi.
- Sattuuhan näitä, sanoo leppoisa herra ja ystävällisyydellään saa äidin itkemään onnesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti